|
VIIKONLOPPUNA SUURI LASTENTAPAHTUMA! |
|
Tämän viikon lauantaina 7.11. klo 16 järjestetään odotettu tapahtuma Kids Action Night Alajärven yläasteen liikuntasalissa. Tällä kertaa mukaan saadaan vieraita Oulusta asti. Men In Black -show tulee kahdeksan miehen voimin esiintymään Alajärvelle. Heidän mukana tulee uusia suosittuja toimintapisteitä. Lisäksi tämän kerran erikoisuutena toimintapisteillä on jätti pomppulinna. Ohjelmassa ja toimintapisteillä on otettu huomioon tavallista enemmän poikia ja muutenkin meininki on aavistuksen miehisempää. 
Men In Black -show Miehiä on nähty mustissa niin vesiliikenne -kampanjassa kuin scifi-elokuvassa. Tällä kertaa ei ole kysymys kummastakaan, vaikka teemana sopisikin olemaan "yksikään ei huku". Men In Black on ryhmä, joka haluaa viedä evankelumia erilaisella tavalla. Se on syntynyt viisi vuotta sitten Oulun kids' Action Night tapahtumiin ja suosion kasvaessa vierailuja on tullut useiden seurakuntien lastentapahtumiin, kesäpäiviin sekä toritapahtumiin. Ryhmä koostuu tavallisista suomalaisista miehistä, joiden liikehdintä musiikin tahdittamana on miehisen kankeaa. Lanne ei siis hirveästi liiku esityksen aikana, mutta hymy tulee usein yleisön kasvoihin. Mukana on myös kohtia, joihin yleisö pääsee mukaan. Koreografioiden lisäksi ryhmä esittää myös draaman illan lopussa. Kelpaanko minä? Nuorten tapahtuma Klo 19 starttaa käyntiin nuorille oma tapahtuma, jonka teemana on Kelpaanko minä? Puhumassa on Kristiina Ylitalo. Tällä kertaa illan bändi tulee Seinäjoelta. Tule siis katsomaan, mistä on kysymys. |
|
|
Lasten rakastama toimintailta Kids' Action Night järjestetään jälleen reilun viikon kuluttua lauantaina 2.5. klo 16 Alajärven koulukeskuksessa. Toimintailloissa tehdään kaikkea mukavaa, peleistä, leikeistä, kilpailuista jättinyyttäreistä lähtien aina mitä erilaisimpiin toimintapisteihin. Mukana on lähes sata innostunutta nuorta ja aikuista, joka mahdollistaa iltoihin turvallisen ja iloisen ilmapiirin. Toimintailtojen teemana ja tavoitteena onkin Lasten parhaaksi. Tapahtuma on osa koko viikonlopun kestävää Kristityt yhdessä-vappujuhlaa,jossa mukana ovat Alajärven vapaa-, helluntai- ja Ev.Lut.seurakunta. Vappuaattona, perjantaina on järjestetään aikuisille ja perheen pienimmille vapputapahtuma, jossa on oma tilaisuus myös lapsille nukketeattereineen sekä vauvanurkkaus ihan pienimmille. Vappulauantain ohjelma on suunnattu erityisesti 6-12 -vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen. Toki muillekin löytyy mukavaa tekemistä yhteisen touhun myötä. Varaa siis viikonloppu kalenteriin ja tule tekemään tapahtumista vieläkin mukavampia ja suurempia läsnäolollasi, reippaalla mielellä. KIDS ACTION NIGHT KUORO Vielä edit mukaan Kids`Action Night-kuoroon, harjoitukset pidetään la 25.4 klo 13-14 Alajärven vapaaseurakunnassa, Hoiskontie 4. Kuoroon voi tulla kaikki 6-12 vuotiaat lapset. Esiintymiset ovat pe 1.5 klo 18 ja la 25.4 klo 16. Ilmoittautua voit puh.numeroon 050 330 6995 (Saija-Leena). |
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>
|
| Tulokset 1 - 4 / 6 |